• Matkapäiväkirjat: Kuopio

    Matkapäiväkirjat: Kuopio

    Olipa kerran helteinen kesä. Todellakin helteinen. Lämpöä piisasi heinäkuussa 2018 sen verran, että suunnittelemani reissu Kuopioon lykkääntyi kesäloman jälkeiseen aikaan lämpöhalvauksen välttämiseksi. Lauantaina 4. elokuuta oli sangen varhainen herätys ja unensekaiset askeleet alkoivat viedä kohti Nysseä, joka kiidättäisi piakkoin Tampereen linja-autoasemalle. Sieltä puolestaan Onnibus suuntaisi 9-tietä kohti Savon ihmemaata. Eipä...

    Siirry lukemaan...

  • Matkapäiväkirjat: Lappeenranta

    Matkapäiväkirjat: Lappeenranta

    Kesä on matkailun kannalta siinä mielessä mukavaa aikaa, että matkailu onnistuu kevyemmillä pakaaseilla. Toppavaatteet ja pitkät kalsarit voi jopa Suomessa yleensä jättää vaatekomeroon reissun ajaksi. Varsinkin tänä kesänä on aurinko hellinyt Suomen kamaralla. Lappeenranta. Kaupunki Saimaan rannalla. Siellä itärajan tuntumassa. Siinäpä pitkälti kaikki ennakkoon tietämäni koko kaupungista. Onnibus sattui sopivasti...

    Siirry lukemaan...

  • Matkapäiväkirjat: Paukepäivät

    Matkapäiväkirjat: Paukepäivät

    Oletko miettinyt, kuinka monta tutustumatonta paikkakuntaa Suomesta löytyy? Entä paljonko hyvinkin erilaisia tapahtumia on tarjolla? Siis sellaisia hyvällä mielellä eksoottisia tai kenties jopa kylähulluja menoja, joista ei juuri julkisuudessa kuule. Toukokuussa tällaista meininkiä oli tarjolla Sastamalassa Paukepäivien merkeissä. Tapahtumaa voi hyvällä omallatunnolla kutsua Pelle Pelottomien kokoontumiseksi. Jaa miksi? Otetaan suuri...

    Siirry lukemaan...

  • Kun ihminen siivet keksi

    Kun ihminen siivet keksi

    Oletko koskaan miettinyt, kuinka monta metallilintua taivaalla liitelee? Vaikkapa juuri tällä hetkellä? Monta. Monen monta ja monituista. Alla on kuvakaappaus Flightradar24.comin lentoliikennekartasta Keski-Euroopan yllä tämän blogitekstin kirjoitushetkellä perjantai-iltana. Lentokoneiden laskemiseen eivät sormet ja varpaat riitä, ja tässä kuvassa on tietysti vain osa Eurooppaa. Aasian ja Amerikan yllä jylisee myös lukematon...

    Siirry lukemaan...