Vesipuisto Surina
Vesipuisto Surina, tuo uljas vesipetojen paratiisi. Sellaiselta piha alkoi uhkaavasti näyttää, kun pihakivetys teki tilaa kaivinkoneen ahnaissa hampaissa Mordorin pimeälle aukolle. Vähintään loputtoman syvän - eli noin kahden metrin - kuopan pohjalla silmiä ihastutti rantahiekkamainen törmä. Vettäkin melkein nilkkoihin asti.
Tonttivesijohto on helppo löytää. Mutta kun ei ollut. Tontin rajalla piti olla selvä liitoskohta. No eipä ollut. Ei edes epäselvää liitoskohtaa. Yhtä rööriä runkoputkeen asti, jota kukaan ei halunnut työmäärän, byrokratian lupaviidakon ja liian painavien taskurahojen vuoksi kuopia ihmisten nähtäville yhtään enempää kuin on pakko.
Miksi moinen liitoskohta edes kiinnostaa kuin hiekanjyvä Saharassa? Siitä olisi ollut helpoin tehdä uuden putken sujutus talolle ja luottaa kunnallisröörin suunnan olevan ehostettu 2000-luvun alussa. Mutta minkäs teet? Joskus on vain mukavampi mennä vaikeimman kautta, elää vaaran vyöhykkeellä ja kaivaa vähän ylimääräistä.
Lopulta kaivattu putki löytyi. Aika-avaruuden häiriön vuoksi putki oli juuri siinä kohdassa kuin saattoi olettaa, mutta kuitenkin aavistuksen eri kohdassa kuin kukaan halusi. Onneksi pihakivetykseen ei muuten tarvinnut juurikaan koskea. Eipä. Autotallin edustan kivetyksestä katosi neljäsosa.
Rumpuputkea yritettiin väistellä viimeiseen saakka. Suunnitelma toimi erinomaisesti, kunhan kukaan ei kerro asiaa niille kolmelle pikselille, joiden varassa rumpuputken koko universumi tällä hetkellä nojailee.
Orapihlaja-aitaa voi joutua repimään pois. Yksi tupsu lähti. Muutoin piikikäs tontinvartija oli ainoa pihan elementti, joka selvisi käytännössä ilman uhrilahjoja vesijohtojen jumalille.
Barlog ei ole vielä noussut lieskoineen kuopasta, mutta hyvin vielä ehtii.
Yhtään valokuitua ei vahingoitettu tätä kirjoitettaessa. Vielä.