On kulunut miltei puoli vuotta Smurffikylpylän ripeistä avajaisista ja sen äkillisestä tuhosta. Kirous on kuitenkin kyltymätön, eikä karma lomaile.

Onneksi tällä kertaa vettä ei lorota, lirise, valu, roisku, pärsky tai mitään muutakaan verbiä käyttäen päädy paikkoihin, jossa se olisi erittäin epätoivottua. Käytännössä vettä ei siis päädy putkien ulkopuolelle muualla kuin hanan kohdalla, jossa juokseva vesi on odotettu vieras.

Alkuvuodesta toistamiseen korjattu tonttivesijohto vaati kotikadulta uhrauksia. Se pääsi vähemmän hellävaraisen kaivinkonekirurgin potilaaksi, kun asfaltti täytyi väkivalloin raastaa maaperästä irti kuin viisaudenhammas leukaperästä konsanaan. Katuparka sai täytteekseen tilapäistä asfaltin paikkausmassaa, jonka vuoksi jokainen autoilijakin pääsi osalliseksi tonttivesijohdon räjähtämisen synnyttämistä riemukkaista tunteista.

Tilapäinen korjaus on lähtökohtaisesti tilapäinen. Lumien vaihdettua hiippakuntaa ja roudan peräännyttyä takavasemmalle katuun muodostui monttu, syvänne, kanjoni, maanhalkeama ja/tai valtaisa kuoppa. Jo aiemmin riemastuneet autoilijat olivat tämän myötä varmasti täysin haltioissaan, koska pelkästään tiehen syntyneen vajoaman ajatteleminen laski jokaisen kilometrin säteellä lojuneen auton arvoa nopeammin kuin kuuluisa pieru katoaa Saharan autiomaahan.

Pari viikkoa kartanonherra joutui kulkemaan tekoviiksissä, kun naapureiden paheksuvat katseen alkoivat painostaa liikaa. Valeasussa oli hyvä päivitellä ohikulkijoille, kuinka tällaisia kamalia monttuja kaivellaan, mutta jätetään korjaukset puolitiehen.

Onneksi verorahoille saa sen verran vastinetta, että en joutunut käyttämään tekoviiksiä kovin pitkään. Joku autonsa jo miinuksen puolelle menneestä arvosta huolestunut kaasujalka oli ilmoittanut kaupungille, että kadulla on noin elefantin kokoinen ja puolikkaan koiran syvyinen monttu, joka ikävästi raapii bemarikuskin itsetuntoa. Kaupunki ei kauan aikaillut, vaan hälytti urakoitsijansa pelastamaan karvanopparitarin. Monttu lapattiin täyteen lisää tilapäistä paikkausmassaa, joka on edelleen nimensä mukaisesti tilapäistä täyttömassaa. Katujyrällä vielä ajettiin pari kierrosta ylitse, ettei massalle vahingossakaan tulisi mieleen karata muualle.

Ne lukijat, jotka eivät vielä kärsi dementiasta, muistavat kyseessä olleen tonttivesijohtokaivanto. Yleensä jokaiseen vesijohtoon isketään sopiviin kohtiin sulkuventtiilit, ettei vahingon sattuessa kovin moni joudu rakentamaan arkkia, vaan raamatullisen vedenpaisumuksen voi melko helposti estää vedentulon katkaisemalla. Kartanon vesijohto ei ole poikkeus. Sen tonttisulku sijaitsee kadulla noin norsun mittaluokkaa olevan montun keskipisteessä.

Mainoslinkki: Valostore

Mainostauko. Käypä tutustumassa Valostoren tarjontaan ennen loppuhuipennusta ja tilaamassa sopivat tuikut, jotta kartanonherran ei tarvitse aurinkotuolillaan huolestua tulojen vähenemisestä. Valoa pimeyteen!

Voin tienata taskurahaa linkin klikkaamisesta ja/tai sen kautta tehdyistä ostoksista.

Tai siis sijaitsi. Verorahoja oli sen verran rutkasti, että venttiilikaivo haudattiin ja jyrättiin paksun paikkausmassakerroksen alle. Sen tilapäiseksi tarkoitetun. Autoilijoiden ei enää onneksi tarvinnut hidastaa mulkoilemaan kartanon kohdalla, koska tie oli sileä ja tasainen kuin vauvan peppu.

Ennen juhannusta tielle käytiin maalaamassa joko abstrakteja taideteoksia tai sitten asfaltin korjaukseen liittyviä merkintöjä. Eipä näistä tiedä. Ilmestyipä kadun varteen viralliset tietyömerkitkin. Kului vielä kolmisen viikkoa, kunnes paikalle ilmestyi kaivinkone. Kuljettaja ei joko pitänyt abstrakteista taideteoksista tai sitten hänen tehtävänään oli joka tapauksessa tuhota tilapäiseksi tarkoitetut korjaukset, jotta tie voitaisiin laastaroida ei-niin-tilapäisellä asfaltilla. Ei tarvitsisi Audi-kuskienkaan enää pahoittaa mieltään esteettisesti epäkorrektista pinnoitteesta.

Kaivinkoneella tehtiin mitä sillä yleensäkin tehdään: kaivetaan. Sen jälkeen kaivinkoneella tehtiin, mitä sillä yleensäkin tehdään kaivamisen jälkeen: täytetään.

Ihmisiä on mukava toisinaan hämmentää. Tällainen hetki voi tulla esimerkiksi silloin, kun kartanon hehtaariläänin toiselta laidalta kävelee työmiesten luokse muina miehinä kysymään, että “missä kohtaa se kaivonkansi muuten tarkalleen on tuolla soran alla?”. Kaivinkone pysähtyi niille sijoilleen ja työmiehet katsoivat toisiaan syvälle silmiin. Miettivät, että eiväthän he vain ole itse munanneet jotakin. Eivät onneksi. Olivat sen verran mukavia miehiä, että minua olisi harmittanut, jos tilapäisyydet olisivat kääntyneet pysyvästi heidän syykseen. Tilaajataho oli vain unohtanut kertoa, että pitäisi paikata tienpätkä, missä on kaiveltu röörit auki talvella. Mitä niitä vanhoja muistelemaan.

Hetken kaivinkoneen heiluttelun jälkeen kartanon pyhä kaivonkansi ilmestyi näkyviin ja nopeasti sen ympärille kerääntyi munkkiluostarillinen ihmisiä tekemään kunniaa. Tällaisia ilmestyksiä ei kuitenkaan aivan päivittäin osu kohdalle, toisille ei välttämättä koskaan.

Tällä kertaa katastrofi kuitenkin jäi tapahtumatta, eikä kartanon kaivonkansi tule yllätyksenä esiin tulevaisuuden arkeologeille.